MPASSid on opetushallituksen tuottama tietoturvallinen kirjautumispalvelu. Sitä voidaan verrata Google-kirjautumiseen ilman yksityisen yrityksen tiedonkeruuta. MPASSid on suunnattu perus- ja toisen asteen, vapaan sivistystyön oppilaitoksille ja varhaiskasvatuksen toimijoille (lue lisää).
MPASSid:n avulla käyttäjät voivat kirjautua koulujen hankkimiin verkkopalveluihin samoilla tunnuksilla. MPASSid tunnistautumista hyödynnetään esimerkiksi Wilmaan ja Lukuseulaan kirjautumisessa (yhteensopivat palvelut).
MPASSid-tunnistautuminen tapahtuu koneelle kirjautumisen yhteydessä. Kun koneelle kirjaudutaan oppilaitoksen tunnuksilla, tunnistautuminen on jo tehty. Koska tunnistautuminen tehdään koneelle kirjautumisen yhteydessä, MPASSid-yhteensopiviin palveluihin pääsee yhdellä klikkauksella ilman aikaa vievää sähköpostin syöttämistä tai salasanojen muistamista.
MPASSid kirjautuminen alkaa aina Lukuseulan kirjautumissivulta www.lukuseula.fi
Kun MPASSid-kirjautuminen on tehty kerran, Käyttäjä pääsee palveluun yhdellä napin painalluksella. Olettaen, että käyttäjä kirjautuu omalle tai koulun koneelle MPASSid:llä, eikä käytä ns. yhteiskäyttökoneita. Mikäli kirjautuminen tehdään ensimmäistä kertaa tai käytössä on yhteiskäyttökone, käyttäjän tulee valita oma koulu pudotusvalikosta tai kirjata se suoraan sille tarkoitettuun laatikkoon.
MPASSid-tunnuksen pyytäminen
Kun opettaja- tai pääkäyttäjä on valinnut koulun, hänen tulee pyytää Lukuseulasta tunnuksia omaan kouluunsa. Koulun valinnan jälkeen tulee kertoa, onko käyttäjällä valmiiksi luotu Lukuseulatunnus. Jos pääkäyttäjätunnus on jo luotuna, valitse KYLLÄ. Kaikissa muissa tapauksissa valitse EI. Tällä videolla kerrotaan tarkemmin tunnusten pyytämisestä (tunnuksen pyytäminen).
Kun olet valinnut EI, sinun pitää kertoa, pyydätkö opettaja- vai pääkäyttäjätunnusta. Pääkäyttäjät ovat usein rehtoreita tai laaja-alaisia erityisopettajia, mutta myös muut voivat hakea pääkäyttäjätunnusta, jos tästä on sovittu koulussa. Pääkäyttäjät hallinnoivat koulun arviointeja ja voivat luoda uusia ryhmiä. Tee valinnat ohjeen mukaan ja kirjaa hakemukseen koulussa käyttämäsi sähköpostiosoite.
Pääkäyttäjätunnuksen pyytäminen
Hyväksymme pääkäyttäjätunnukset Lukuseulan toimesta ja laitamme viestiä, kun tunnus on käsitelty. Jos haluat tunnuksen käsittelyn tehtäväksi heti, laita viestiä osoitteeseen lauri@lukuseula.fi, niin hyväksyn hakemuksen hetimmiten ja laitan lisäohjeita.
Opettajatunnuksen pyytäminen
Kun opettajapyyntö on lähetetty, koulun PÄÄKÄYTTÄJÄ näkee pyynnön Lukuseulan etusivulla. Käytännössä Pääkäyttäjän tulee hyväksyä opettaja kouluun ja koulussa oleviin ryhmiin. Jos hyväksymistä ei kuulu, opettajakäyttäjän tulee pyytää koulun laaja-alaiselta erityisopettajalta hyväksymistä kouluun luotuihin ryhmiin. Jos kukaan koulun pääkäyttäjä ei tee hyväksymispäätöstä palvelussa, tunnus jää käsittelyyn. Jos et tiedä, kuka on koulusi pääkäyttäjä, voit aina laittaa viestiä osoitteeseen lauri@lukuseula.fi ja kysyä asiasta.
Kun pyyntö on lähetetty, näet sivustolla viestin: Tunnusta käsitellään.
Kun pyyntö on käsitelty meidän tai pääkäyttäjän toimesta, pääset koulun etusivulle painamalla MPASSid-painiketta. Jatkossa pääset palveluun yhdellä napin painalluksella.
Opettajatunnuksen hyväksyminen
Mikäli ryhmä on luotuna kouluun, voit hyväksyä opettajan suoraan luotuun ryhmään. Jos ryhmää ei ole vielä kyseiselle arviointiajankohdalle luotu, se pitää luoda palveluun (ryhmän luonti). Kun ryhmä on luotu, tunnus voidaan hyväksyä ryhmän opettajaksi. Hyväksyminen tapahtuu Lukuseulan etusivulla. Pääkäyttäjät voivat tarkastella hyväksyttyjä ja hyväksymättömiä tunnuksia. Esimerkkikoulussa on yhteensä neljä hyväksymätöntä tunnusta
Näet listasta, ketkä ovat pyytäneet opettajatunnuksia. Voit hyväksyä opettajat luokkiin painamalla hyväksy-painiketta.
Kun olet painanut hyväksy-painiketta, valitse ne ryhmät, joihin haluat antaa opettajalle oikeudet.
Kun oikeudet on annettu, näet hyväksytyn opettajat käsitellyissä tunnuksissa. Luokan kohdalla näet, mihin ryhmiin opettaja on hyväksytty. Mikäli teette testin uudelleen seuraavana vuonna samalle luokalle, opettaja pitää hyväksyä uusiin ryhmiin. Tämä tapahtuu painamalla käsittele uudelleen -painiketta. Sen avulla tunnus palaa alkuperäiseen listaan ja voit hyväksyä opettajalle uudet ryhmät.
Oppilaskirjautuminen (MPASSid)
Kun oppilas on painanut MPASSid-painiketta ja valinnut koulun, hänen tulee syöttää ryhmän liittymistunnus palveluun. Jokaisella ryhmällä on oma uniikki liittymistunnus, jonka avulla oppilas liittyy kyseiseen ryhmään. Uniikki liittymistunnus löytyy ryhmän sivulta. Se on jokaisessa ryhmässä uniikki ja sen avulla oppilas liittyy siihen ryhmään, jossa tuo tunnus on.
Jos oppilas haluaisi liittyä Mansikkalan testi peruskoulun 1A -ryhmään, liittymistunnus olisi THP553. Kun ryhmään liittyminen ja palveluun kirjautuminen on tehty, oppilaan etunimi ilmestyy ryhmälistaukseen.
Uusi oppilastunnus (MPASSid)
Lyhyesti:
1. Luo ryhmä, jossa ei ole ainuttakaan tunnusta (esim. 7A).
2. Paikanna ryhmät-välilehdeltä “tehtäviä ei ole vielä tehty” -lista (sivuston lopussa).
3. Etsi 7A-ryhmä ja tarkista ryhmän uniikki Mpass-liittymistunnus.
4. Pyydä arvioitavaa menemään Lukuseulan kirjautumissivulle.
5. Pyydä arvioitavaa painamaa MPASSid-painiketta.
6. Pyydä arvioitavaa valitsemaan oma koulu.
7. Näytä arvioitaville uniikki Mpass-liittymistunnus ja pyydä kirjaamaan se laatikkoon.
8. Arvioitava liittyy siihen ryhmään, josta tämä uniikki Mpass-liittymistunnus löytyy.
9. Pyydä arvioitavaa painamaan “Minulla ei ole Lukuseula-tunnusta”.
10. Pyydä arvioitavaa painamaan “Luo uus tunnus”.
11. Arvioitavan testi alkaa ja hänen etunimensä ilmestyy 7A-ryhmän sivulle
12. Avaa ryhmän sivulta ne tehtävät, joita teette ko. oppitunnilla
13. Jatkossa arvioitava pääsee testiin suoraan MPASSid-painiketta painamalla
Kun oppilas on painanut MPASSid-painiketta ja valinnut koulun, hänen tulee syöttää ryhmän liittymistunnus palveluun. Jokaisella ryhmällä on oma uniikki liittymistunnus, jonka avulla oppilas liittyy kyseiseen ryhmään. Uniikki liittymistunnus löytyy ryhmän sivulta. Se on jokaisessa ryhmässä uniikki ja sen avulla oppilas liittyy siihen ryhmään, jossa tuo tunnus on.
Oppilaan vanhan tunnuksen yhdistäminen MPASSid:hen
Lyhyesti (Kaksi ensimmäistä kohtaa tehdään kauden arviointien alussa):
1. Arkistoi se ryhmä, jossa arvioitava teki testin aiemmin.
2. Vaihda ryhmän nimi sekä testiversio tarvittaessa.
3. Pyydä arvioitavaa menemään kirjautumissivulle ja painamaan MPASSid-painiketta.
4. Pyydä arvioitavaa valitsemaan oma koulu.
5. Näytä arkistoidun ryhmän Mpass-liittymistunnus ja pyydä kirjaamaan se laatikkoon.
6. Arvioitava liittyy siihen ryhmään, josta tämä uniikki Mpass-liittymistunnus löytyy.
7. Pyydä arvioitavaa kirjaamaan aiemmin käytetty Lukuseulan tunnus ja salasana laatikoihin ja painamaan kirjaudu.
8. Tunnukset yhdistyvät, testi alkaa ja arvioitavan etunimi ilmestyy ryhmän sivulle.
9. Etunimi ilmestyy kaikkiin tuloksiin, joita tällä ko. tunnuksella on tehty.
10. Avaa ryhmän sivulta ne tehtävät, joita teette ko. oppitunnilla.
Jos oppilas on käyttänyt Lukuseulaa aiemmin vanhalla tavalla eli Lukuseulan omalla tunnuksella ja salasanalla, voit yhdistää vanhat tiedot MPASSid:hen. Voit tehdä yhdistämisen, mikäli sinulla on tiedossa, mitä tunnuksia oppilas on käyttänyt aiemmin Lukuseulassa. Näitä tietoja ei ole Lukuseula Oy:llä vaan tiedot ovat sillä opettajalla, joka on aiemmin teettänyt testin oppilaille. Yhdistäminen on varsin yksinkertaista. Kun yhdistäminen on kerran tehty, oppilaiden tunnuslistoja ei tarvitse enää säilyttää, koska ryhmälistaukseen tulee suoraan nimitiedot MPASSid:stä.
Yhdistäminen tapahtuu ryhmän liittymistunnuksen lisäämisen jälkeen. Kun Mpass-liittymistunnus on lisätty, oppilaan tulee kirjata vanha tunnus ja salasana palveluun ja painaa kirjaudu. Tämän jälkeen oppilaan nimitiedot tulevat koko arviointihistoriaan näkyviksi.
Oppilaskirjautuminen tehty
Kun tämä on tehty, oppilaan nimi ilmaantuu ryhmälistaukseen ja oppilaalle avautuu taustatietolomake.
Kun taustatietolomake on täytetty ja vastaukset tallennettu, oppilas näkee tehtävät. Tehtävät ovat lukossa, mutta pelit ovat auki. Pelejä voi pelata vapaasti ainakin syyslukukaudella 2025.
Tehtävien avaaminen oppilaille
Tehtävät saa auki ryhmän sivulta. Valitse päävalikosta ryhmät ja mene siihen ryhmään, jonka tehtävät haluat avata. Avaa oppilaille ne tehtävät, jotka haluatte teettää oppitunnilla. Kun thetävät aukaisee, ne muuttuvat oppilaiden sivuilla oransseiksi. Opettajan sivulla aukaistu ryhmä näkyy vihreänä painikkeena. Halutessasi voit avata kaikki tehtävät. Tehtäviä voi sulkea ja avata vapaasti. Suosittelemme aloittamaan arvioinnit lukutaidosta ja tarkemmin tekstinymmärtämisestä. Tekstinymmärtäminen vaatii tarkkaa keskittymistä ja se on käytännöllistä teettää heti aluksi.
Oppilas vaihtaa ryhmää (MPASSid)
Oppilas voi vaihtaa ryhmää MPASSid:n avulla. Oletetaan, että oppilas on tehnyt testin kuudennella luokalla ja hän siirtyy seitsemännelle luokalla. Yläkoulussa on luotu uudet ryhmät jotka ovat esimerkiksi 7A, 7B, ja 7C. Oppilas voi kirjautua palveluun painamalla MPASSid-painiketta. Hän näkee vanhan ryhmänsä tehtävät lukossa. Tämän jälkeen oppilas voi painaa vaihda ryhmää.
Painiketta painamalla oppilas saa näkyviin liittymistunnuksen. Siihen oppilaan tulee syöttää uuden ryhmän uniikki liittymistunnus. Jokaisella ryhmällä on omansa (7A, 7B ja 7C). Eli oppilas vaihtaa ryhmää siihen ryhmään, johon hän kuuluu syöttämällä laatikkoon kyseisen ryhmän uniikin liittymistunnuksen.
Lopuksi oppilas painaa Liity ryhmään, jonka jälkeen oppilas siirtyy uuteen ryhmään ja voi aloittaa tehtävät.